1. Asenna kaikki myytävät herätyskellot soimaan 10 minuutin välein.

2. Kaada appelsiinimehua lattialle niin, että vana kulkee vessan ovelle.

3. Mene vartijan luokse ja sano hänelle virallisella äänellä, että kodinkonepuolella taitaa olla "koodi 3". Katso mitä tapahtuu.

4. Pystytä teltta urheiluosastolle ja sano ihmisille, että kutsut heidät sisään vain, jos he tuovat liinavaateosastolta tyynyjä mukanaan.

5. Jos joku kysyy sinulta, voiko teitä auttaa, ala itkemään ja huuda: "Miksette te ihmiset voi jättää minua rauhaan?!"

6. Katso valvontakameraan ja käytä sitä peilinä samalla kun kaivat nenääsi.

7. Hiippaile käytävillä vilkuillen epäluuloisena ympärillesi ja hyräile samalla Mahdottoman tehtävän tunnusmusiikkia.

8. Samalla kun tutkit aseita metsästysosastolla, kysy myyjältä millä osastolla masennuslääkkeet ovat.

9. Piiloudu vaatehyllyjen taakse, ja kun ihmiset hypistelevät vaatteita, kuiskaa: "Osta minut, osta minut..."

10. Kun kovaäänisistä alkaa kuulua mainoksia tai kuulutuksia,jähmety paikallesi ja kirkaise:"Ei! Ei! Kuulen taas niitä ääniä!"

11. Mene sovituskoppiin ja huuda kovalla äänellä: "Hei! Täällä ei ole vessapaperia!"

Lantulla on tooosi toooosi tyyylsä ilta, lanttu put put put vitsejä tänne. :3        

 

HASSUJA SUOMENNOKSIA

Can't stand no longer - Ei seiso ilman lonkeroa

I'm just asking - Olen vain persekuningas

Can you hear me - Kannussa sinä, täällä minä

Undressed custom model - Tullin alastonmalli

Manicyre - Raha parantaa

I have been here - Minulla on papu täällä

God only knows - Jumalan ainoa nenä

To be or not to be? - Ampiaiselle vai ei?

 

Yö mielisairaalassa

Ääni 1: Minä olen Napoleon!

Ääni 2: Mistä sinä sen tiedät?

Ääni 1: Jumala kertoi sen minulle!

Ääni 3: No en kyllä varmana ole kertonut mitään!!

 

Pikkukalle oli saanut uuden paidan, jossa oli laivan kuva. Hän meni esittelemään paitaansa kavereillensa: "Katsokaa kamut! Mulla on uus aluspaita!"

 

Laihialainen osti hiirenloukun ja laittoi siihen nuukuuksissaan syötiksi kuvan juustosta. Seuraavana aamuna loukussa oli kuva Mikki Hiirestä.

 

- Kuulin että Afrikassa käytetään kameleja maalisutien tekemisessä.

- Aika ihmeellistä, kaikkea niillekkin voi opettaa.

 

Miksi Hitler ei valloittanut ruotsia toisen maailmansodan aikana?

- Hitler oli mielipuoli, vaan ei tyhmä.

 

Mitkä olivat uimarin viimeiset sanat? "Kato! Delffiinin evä!"

 

-Te joudutte huijarin kynsiin, sanoi ennustaja asiakkaalleen.

-Tiesin sen, sanoi asiakas, mutta päätin tulla luoksesi kumminkin.

 

Jumala sanoi: Tulkoon valo!

S*atana sanoi: Tulkoon pimeys!

Pyhä Pietari sanoi: Älkää rämpyttäkö niitä valoja!

 

Mies moitti naapuriaan: "Sinä kiusasit meidän koiraa."

Johon naapuri sanoi: "ja kattia kanssa!"

 

Armeijassa:

- Kuka siellä?

- Minähän olen vastannut sinulle jo kaksi kertaa! Etkö tunne ohjesääntöjä?

- Kyllä tunne, niissä käsketään kysyä kolmesti "kuka siellä" ja sitten ampua.

 

Mies meni lakiasiantoimistoon ja kysyi hintoja.

- 300 markkaa kolme kysymystä, lakimies vastasi.

- Eikö se ole aika kiskurihintaista?

- Kyllä. Mikä onkaan kolmas kysymyksenne?

 

Naamioitumisen mestari meni sukkana läpi turvatarkastuksesta.

 

Miksi maalivahti ei torjunut palloa?

Koska maa livahti hänen altaan.

 

Naaraskarhu huolissaan suomen metsistä: "Otsoni tuhoaa suomen metsiä!"

 

Narkkarin kauhuleffa: Kauas pilvet karkaavat

 

Mitä Pyhä Pietari sanoi hevarille taivaan portilla?

- Ei tänne hevillä pääse!

 

Antero Mertaranta raiskattiin savannilla. Puskasta kuului "ihanaa leijonat ihanaa!"

 

Taisto ja Toista olivat veneessä, Taisto tippui, kumpi jäi?

- Toista

- Taisto ja Toista olivat...

 

"Kuule Urho! Olemme joutuneet intiaan. Käytävällä oli lappu: "WC ist anteren seiten des ganges"

 

Rakkaani, jospa sanoisitte ne kaksi sanaa jotka saavat minut leijumaan!

- HIRTÄ ITSESI!

 

"Saisinko kahvin ilman kermaa?"

"meillä ei olisi ollutkaan kermaa."

"Saisinko sitten ilman maitoa?"

..eli kokoelma sims-kuvia, uudempia ja vanhempia, vanhoista alkaen. Tässä näette kuinka paljon olen simien luonnissa kehyttynyt. Kaikissa kuvissa jopa jonkinlaiset kuvatekstit! :o :D

Vanhin mahdollinen kuva mitä löysin, osallistuin tällä joskus vuonna nakki radosimssin presidentinvaalikilpailuun. *nolo*

Vietin simieni häät tyylillä. Uimapukuun pukeutunut tyyppi on sulhanen, goottimekossa oleva keiju morsian.

Joulupukki...

Tein kolmen aikaan yöllä naisille Marimekko Unikko -setin, jossa oli kaikki asut unikko-maalipurkkikuosissa, sekä unikkohiukset. Osallistuin vieläpä kuvalla jossa on tämä sim miss radosims -kilpailuun. Ihmettelin todellakin miksi en voittanut :((

Tykkäsin tositosipaljon tästä valmiskasvosimistä.

HRG-haastekin piti joskus aloittaa..

"OMG RAILI ONX NE KASVANU??!"

..Pelin kameran kuvienvenytysbugi :<

Kisu ja naikkonen, joka oli pitkän aikaa lempisimini.

Sarjassamme lavastamisen jalo taito: auton alle jäänyt kissa.

Muokkaustaito & kielitaito <3

Hmm.. ei toki laiha sim.

Kisu :3

"VAROKAA NAKSUT, NINJAKISSA ANTAA TEILLE TURPIIN!!"

Yksi sana: AWWWW :3

Tykkään tästä simistä tositosi paljon, saispa sen takas peliin ♥

Muumipaita by: me

ZOMBI IIIK!

Rebecca oli vähä säääd ko sen vanhemmat kuoli :<<

Viikatemiäs!! :o

..en halua tietää mistä siellä kirjassa puhuttiin.

Kirjanlukijaherramme vaimo.

Ja niiden koti.

Tui :33

Pikkutytteli :3

Sama tytteli teininä. :3

Peilinurkkaus

Myrtsi pappa.

Ja sen nainen.

 

Siinä ne sitten olikin. : )) Kommentit olis kivoja, missä vaiheessa simini on ollut näteimpiä jne..
 

Heeipäheei pitkästä aikaa öttiäisenpoikaset! :3

Lanttu ajatteli pitkästä aikaa kirjoitella blogiaan, aiheena niiinkin ihana juttu kuin uusi sims-projektini. Aikeissa olisi tehdä sellainen New Yorkin kaltainen iiiisoooo kaupunki iiiisoine kauppoineen jne.. Ainoa mutta on kun ei ole vielä kaupunkikämppää ostettuna, hiihtolomalla ostan sen kai, jos löydän :--------) Pitää alkaa etsimään niitä kaupunkityylisiä ladattuja, kun uudelleenasensin simssin ja siinä meni sitten kaikki ladatut samalla :< Koitan kesään mennessä saada projektin valmiiksi, siihen asti niitä keskeneräisen kaupungin kehittymiskuvia olisi luvassa. Ensi töikseni teen ihan vaan tontit sinne ja laitan naapurustokoristeet tai mitä olikaan, sitten kun ne on sommiteltu teen rakennukset ja loppujen lopuksi simit. Äääääää kuullostaa KAMALAN ISOLTA urakalta, mutta ompahan siinä ainakin tekemistä.

Sitten jotain muuta kuin simssiä: tiistaina kemian koe, johon kai kannattaisi myös lukea. Aiheena hiilivedyt. -Aani, -eeni ja -yyni. Metanoli etanoli propanoli putanoli pentanoli metaani etaani propaani putaani pentaani meteeni eteeni propeeni puteeni penteeni metyyni etyyni propyyni... >.< Not nice. :<<

Joo, tää postaus vois jäädä tähän. Moisheis. o//

Tässä teille mun äikännovelli kus Susityttö luettavaks. Var så gåd och sitta på potta. :3

 

S U S I T Y T T Ö

Hän juoksi kukkulalle ja ulvoi kuuta – hän oli susityttö, Kanerva. Hänen äitinsä, normaali ihminen, oli aikoinaan rakastunut syvästi urossuteen. Tästä suhteesta seurasi lapsi, puoliksi susi, puoliksi ihminen, jonka äiti hylkäsi metsään. Sieltä eräs susilauma löysi Kanervan ja otti hänet laumansa jäseneksi. Kun tytön koulunkäynti alkoi, hän oli koulussa muiden mukana, mutta ei puhunut sanaakaan, koska ei vielä silloin osannut ihmisten kieltä. Nyt seitsemän vuotta ihmisten kanssa tekemisissä ollut Kanerva taisi sekä ihmisten, että susien kieltä.

Kanerva ja Jalava, parin kuukauden ikäinen suden urospentu joka oli tytölle kuin oma veli, kisailivat pesäkolon edustalla aikaisin aamusta. Oli lauantai, joten Kanervan ei tarvinnut mennä tänään kouluun. Hän oli luvannut viettää Jalavan kanssa laatuaikaa: he säikyttelisivät metsän korppeja, jahtaisivat peuroja ja ulvoisivat öistä täysikuuta. Kanerva selätti Jalavan ja pörrötti tämän vatsaa suden tassua muistuttavalla kädellään. Sitten hän viestitti Jalavalle voittaneensa leikkimielisen painiottelun pienellä murahduksella ja tarttumalla Jalavan niskaan kiinni hampaillaan. ”Epistä!” Jalava haukahti ja hyppäsi Kanervan selkään. Kanerva naurahti pennun touhulle. ”Mennäänkö tänään metsään jahtaamaan peuroja, joohan Kanerva, joohan?” pentu intti Kanervalta. ”Vaikka heti!” Kanerva innostui ja loikkasi kahdelle jalalle pudottaen Jalavan samalla niskastaan. ”Mutta ei sitten mennä lähelle ihmisasutuksia” Kanerva huolehti. ”Ei, ei! Ne on pelottavia!” Jalava inisi ja pörhisti karvansa ”mut mä oon paljon pelottavampi!”. Jalava lähti tassuttelemaan kohti aukeaa, jolla peuroja useimmiten oli, Kanerva seurasi pentua kahdella jalalla kävellen. ”Kuule Kanerva, vuoden päästä kun minun pitää muuttaa pois laumastamme ja perustaa oma lauma, haluaisikko muuttaa kanssani?” Jalava kysyi Kanervalta. ”Katsotaan sitä sitten kun on sen aika” Kanerva sanoi äidilliseen, huolehtivaan äänensävyyn. Tuo pentu oli tytölle kaikki kaikessa. Myös Jalava oli löydetty metsästä hylättynä ja lauma oli ottanut tämän hoiviinsa. Jalavan ja Kanervan menneisyydet olivat kuitenkin hyvin erilaiset: pentu ei ollut koskaan nähnyt hunsvotti-isäänsä ja tämän äiti oli ammuttu Jalavan ollessa vielä nuori. Sisaruksiakin hänellä oli ollut, tosin ihminen tappoi heidätkin. Jalava ja Kanerva eivät koskaan puhuneet vanhemmistaan, he eivät vain pystyneet. Kanerva näki paljon vaivaa salatakseen ihmisiltä hänessä olevan sutta: hän pörrötti hiuksensa niin, ettei sudenkorvia näkynyt, piilotti häntänsä hameen alle ja etutassunsa piti visusti lapasissa sisälläkin.

Äkkiä kuului nopea räpsähdys ja sitten voihkaisu. Jalava kaatui maahan ja valitti jalkaansa. Kanerva polvistui nopeasti maahan ja kauhistui katsoessaan Jalavan jalkaa: siinä oli syvälle painautuneet ketunraudat ja syvät jäljet niistä. ”Ja-jalava…” Kanerva nyyhkytti ”si-sinulla e-ei ole mi-tään hä-hätää…”, samalla hän silitti sudenpennun turkkia. ”Haen a-apuun Orvokin ja Tammente-terhon!” hän sanoi ja lähti juoksemaan kohti pesää niin nopeasti kuin suinkin jaloistaan pääsi.

Orvokki makasi pesässään hoitamassa hänen ja Tammenterhon pentuja. Tammenterho oli lauman johtajasusi ja Orvokki hänen pentujensa äiti. ”Apua, apua!” kuului huuto ulkoa. Orvokin vieressä maannut Tammenterho ponkaisi pystyyn ja säntäsi huutajan luo. ”Rauhoitu, Kanerva, rauhoitu. Ei ole mitään…” johtajasusi rauhoitteli Kanervaa, joka hädin tuskin sai henkeä, koska oli niin shokissa jalavan onnettomuudesta. ”Istu alas ja vedä rauhassa henkeä, kerro mitä on tapahtunut” Tammenterho sanoi tyynen rauhallisella äänellä. ”Jalava astui ketunrautaan!” Kanerva huusi kyynelten seasta. ”Mitääh?” Tammenterho säikähti ”kerro minulle, missä hän on!”. Tammenterhon silmät pyöristyivät järkytyksestä. ”Pe-peuraniityn reunalla” itkunsekainen Kanerva änkytti. ”Mene Orvokin luo pesälle, hän pitää sinusta huolta. Minä menen etsimään Jalavaa Peuraniityltä. Sinulla ei ole mitään hätää” Tammenterho sanoi ja pinkaisi juoksuun. Kanerva lähti kävelemään kohti sudenpesää jossa Orvokki hoivasi pentujaan. ”Mitä on tapahtunut?” susiemo kysyi surulliselta tytöltä, kun tämä kömpi pesään. Kanerva otti pennuista vanhimman, Vuokon syliinsä ja rapsutteli sitä samalla kun kertoi Orvokille, miten Jalavan jalka oli jäänyt kiinni ketunrautoihin kun he olivat olleet menossa Peuraniitylle ajamaan takaa peuroja. Hän kertoi myös Tammenterhon lähteneen juoksujalkaa auttamaan Jalavaa. Tyttö oli yhä hengästynyt pitkästä juoksumatkasta ja asettui makuulleen pesän nurkkaan. Orvokin pennut; Vuokko, Ruska, Lumi, Salama ja Ulpukka tulivat nukkumaan hänen viereensä. Lopulta Kanervakin nukahti.

Maanantaina Kanervaa ei näkynyt koulussa, kuten ei tiistainakaan. Hän oli jäänyt pesälle hoitamaan Jalavan jalkaa, joka oli murtunut ketunrautojen voimasta. Tammenterho oli saanut raudat irrotetuksi pennun jalasta ja kantanut tämän selässään lauman vanhan ja viisaan naarassuden, Varvun hoiviin. Varpu oli jo niin vanha, että hänen toinen silmänsä oli sokeutunut kokonaan, turkki kauttaaltaan takkuuntunut ja muistikin tapasi silloin tällöin reistailla. Silti hän oli lauman viisain susi, joka yhä osallistui myös sukupuolestaan huolimatta urosten hommiin, kuten lauman reviirin vartiointiin ja saalistamiseen. Hän oli myös hoitanut useita susia terveiksi vakavammistakin vammoista. Jalavan jalka vaan ei halunnut ottaa parantuakseen. Vaikka murtuman ei kuuluisikaan parantua parissa päivässä, ei edes raudoista jäänyt haava ollut parantunut – päinvastoin, se oli pahentunut entisestään ja jopa alkanut mätimään Kanervan valmistamasta, haavalle levitettävästä rautayrteistä ja vedestä valmistetusta ja nahanpalasta tehdystä siteestä huolimatta. Jalava kärsi kovista kivuista ja jo parin päivän aikana jalka oli mennyt kuolioon.

Kului päiviä, kului viikkoja. Jalavan molemmat takajalat olivat halvaantuneet vain parissa viikossa, eikä raukkaparka päässyt enää liikkumaan normaalisti, vaan joutui raahaamaan itseään etukäpälillään maata pitkin. Kanerva oli todella surullinen pienen ystävänsä puolesta – jopa niin surullinen että oli valmis matkaamaan lähes sadan kilometrin matkan Venäjän puolella majailevan susilauman luo, jonka parantajan huhuttiin olevan vieläkin ansioituneempi kuin heidän oman laumansa parantajasusi oli. Myöhään yöllä Kanerva kävi hyvästelemässä Jalavan sairasvuoteellaan ja lähti pitkälle matkalle tuon tytölle rakkaan pennun hengen pelastamiseksi. Lumi oli jo ehtinyt sataa alas maahan, joten matkasta tulisi vieläkin raskaampi. Kanerva taivalsi öisessä metsässä vain kylmänkalpea täysikuu seuranaan, tuntien olonsa turvattomaksi. Hän ei ollut pitkään aikaan liikkunut metsässä öiseen aikaan, saati sitten yöllä. Jokainen oksan rapsahdus sai tytön luulemaan, että jokin liikkuisi puiden takana ja tarkkailisi häntä. Pakkanen pureutui läpi Kanervan vaatteista ja jäätävä pohjoistuuli leikitteli hänen hiuksillaan. ”Näin kylmää ei olekaan ollut aikoihin” hän tuumasi pysähtyen samalla katsomaan taaksensa. Lauman reviiri oli jo kaukana hänen takanaan, hän oli muiden mailla, missä ei keneenkään voisi luottaa. Sitten hän jatkoi taivaltansa.

Aamu sarasti susilauman pesäkololla. Lumet olivat jo alkaneet sulaa ja Varpu oli jälleen kerran herännyt aikaisin aamulla hoitamaan Jalavaa. Näin oli ollut jo useamman kuukauden ajan. Kanervakin oli ollut jo poissa kolmisen viikkoa ja susilauman jäsenet toivoivat kovasti hänen päässeen ehjin nahoin perille naapurimaahan parantajasutta noutamaan. Jalavan tila ei ollut parantunut lainkaan, eikä tosin huomattavasti huonontunutkaan. Ainainen pesässä makaaminen alkoi kuitenkin jo kyllästyttää aktiivista sudenpentua, joka alkoi olla jo melko masentunut. Edes hänen paras ystävänsä, Kanerva ei ollut nyt toipilaan seurana. Ruokakaan ei maittanut Jalavalle, eikä hänestä ollut jäljellä lähes muuta kuin luut ja nahka. Turkin kunto oli huonontunut vitamiinien puutteesta. Laumalla oli muutenkin talvisin kovat ajat, kun ruokaa ei riittänyt kaikille niin paljon kuin tarve olisi vaatinut, eikä ainoa huolenaihe ollut Jalava, vaan myös johtajasuden, Tammenterhon pennuista yksi oli talven aikana kuollut nälkään, jonka takia Orvokki ja Tammenterho olivat allapäin.

Jossain päin isoa Venäjää pienestä ystävästään huolissaan oleva Kanerva vaelsi yhäkin tapaamaan tuota ihmeellistä parantajasutta. Hän ei enää ollut varma, oliko tuota paljonpuhuttua sutta edes olemassa, ja alkoi vaipua epätoivoon. Kuitenkin eräänä sateisena iltana läpimärkä Kanerva pääsi kuin pääsikin monenlaisten vastoinkäymisten kautta kauan kaipaamansa susilauman luo. Ensi töikseen hän meni tapaamaan lauman johtajaa ja kertomaan tälle Jalavan onnettomuudesta ja siitä, kuinka kipeästi he tarvitsisivat parantajasuden apua. Susilauman johtaja, täysin albiino Zola opasti Kanervan parantajasuden luo. Parantajasusi esittäytyi Krapivaksi, mikä oli venäjää ja tarkoitti nokkosta. Susi ei ollut läheskään niin kärsineen näköinen kuin Kanervan oman lauman parantajasusi. Krapiva oli vielä suhteellisen nuori, ja hänellä olisi mitä ilmeisimmin paljon elämää edessä, toisin kuin Varvulla. Krapiva suostui pitkällisen neuvottelun jälkeen Kanervan pyyntöön, vaikka hänellä olisi ollut tekemistä oman laumansakin sairaiden ja apua tarvitsevien susien kanssa. Kanerva jäi yöksi nukkumaan Zolan lauman luo ja heti aamunkoitteessa hän ja Krapiva lähtivät vaeltamaan takaisin Suomeen Kanervan oman lauman luo halki metsien, vuorien, niittyjen ja soiden.

Sinä aikana Suomessa tapahtui jotain, mitä kukaan ei olisi toivonut tapahtuvan. Yöllä Jalava vaipui koomaan ja aamutuimaan hänen elämänsä päättyi. Kaikki surivat Jalavan poismenoa, mutta kukaan ei voinut mitenkään ilmoittaa siitä Kanervalle, joka oli jo matkalla Krapivan kanssa auttamaan Jalavaa.

Jälleen oli vierähtänyt pari kuukautta aikaa ja Kanerva ja Krapiva olivat jo melko lähellä susitytön laumaa, itse asiassa he olivat jo Peuraniityllä, jossa Jalavan onnettomuus oli tapahtunut. Niityltä olisi lauman luo enää vajaa kymmenen kilometrin matka, jonka he juoksivat niin nopeasti kuin pääsivät. Kun susityttö ja parantajasusi pääsivät perille, alakuloinen susijoukko oli heitä vastassa. Kanerva purskahti itkuun, sillä arvasi susien ilmeistä että Jalavan pelastaminen olisi jo liian myöhäistä. Jalava luhistui polvilleen kivikkoiseen maahan itkemään ja peitti kasvonsa pörröisillä käsillään. Suolaiset surun kyyneleet virtasivat hänen kalpeilla poskillaan. Tietenkin hän tajusi, että Jalavalle olisi parempi kuolla kuin elää lopun elämäänsä liikuntarajoitteisena, mutta itkun tuloa hän ei voinut estää – olihan hänen paras ystävänsä ja kohtalontoverinsa kuollut.